Cage 21 Peltoniemi vs Halonen otteluraportti

Nonni nyt on oteltu minun comeback-otteluni Jussi Halosta vastaan Cage 21 -tapahtumassa Turussa. Kerron tässä valmistautumiseni sujumisesta ja oman näkemykseni ottelun kulusta, nyt kun tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa. Sitä en takaa, että muistan asiat oikein :)

Valmistautuminen

Olin jo keväästä asti treenannut paljon ja kovaa, lisäten koko ajan tahtia. Siksi rohkaistuinkin ottamaan vielä kerran vaparia. Uskoisin, että en ole koskaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta kunnon kestäminen ottelutilanteessa jännitti, koska olen aina ollut pikajuoksijatyyppinen ottelija eli osaan ottaa itsestäni kaiken irti lyhyessä ajassa, jolloin seinä voi tulla nopeastikin vastaan kovasta kunnosta huolimatta.

Pohjanmaalla ollessani sain tehtyä hyviä treenejä ja sparreja Jarkko Latomäen kanssa, mikä auttoi todella paljon valmistautumaan otteluuni Jussi Halosta vastaan, joka on Latomäen tavoin painitaustainen. Turussa vastustajan vasenkätisyyteen sain valmistauduttua hyvin sparraamalla paljon mm. Heikki Monthanin kanssa. Ikävä kyllä FFG:n varsinaisen kilpailijaryhmän kanssa en juurikaan päässyt treenaamaan aikataulusyiden ja huonosti ajoitettujen sairasteluiden takia. Onneksi sain järjestettyä omia treenejä mm. Eemeli Sainion kanssa. Henkiseen valmistautumiseen auttoi paljon keskustelut Aleksi Kainulaisen kanssa. Aleksi ei käsivammansa takia pystynyt osallistumaan itse treeneihin.

Suurin huolenaihe valmistautumisessa oli niskan/epäkkään kunto. Parissa eri (paini)treenissä sain osumaa niskaan, minkä seurauksena niskan/epäkkään seutu meni ihan kramppiin. Niska vaivasikin lähes koko valmistautumisen ajan, enkä voinut tehdä normaaleja maahanvientejä enkä puolustaa esimerkiksi giljotiinia yhtä hyvin kuin tavallisesti. Vaiva parani kuitenkin tasaisesti koko valmistautumisen ajan eikä se ottelupäivänä häirinnyt enää ollenkaan.

Toinen valmistautumista häiritsevä seikka oli pari erillistä flunssajaksoa. Toinen oli joulukuun puolenvälin paikkeilla ja toinen kolme viikkoa ennen matsia. Maltoin rauhassa levätä flunssat pois, eikä niistä suurta vahinkoa syntynyt, mutta jälkimmäinen sairastelu tarkoitti, että juuri loppusuoran kovat sparrit jäivät todella vähälle.

Viikkoa ennen ottelua huomasin vielä oudon vaivan. Maku (Makwan Amirkhani) veti valmistautumistreenin alkulämpöjä ja käski meitä punnertamaan. Oikea käteni petti alta kolmannen punnerruksen kohtalla. En oikein pystynyt paikallistamaan ongelmaa. Kyse voi olla esimerkiksi rintalihaksesta, ojentajasta tai olkapäästä. Sparreissa vaiva ei haitannut yhtään, mutta jostakin syystä punnertaessa oikea puoli on ihan voimaton. En stressannut tätä liikaa, koska lyödessä tai painiessa se ei tuntunut vaikuttavan, mutta kyllähän se mielessä oli, että kestääköhän se täysivauhtista vapaaottelumatsia. Pelkona oli esimerkiksi se, että jos kyseessä on jumissa oleva rintalihas, niin repeääkö se lyödessäni kovaa. Näin ollen aika ironista, että matsi päättyi niinkuin päättyi...

Painonveto ja tankkaus

Painonvetoa harjoittelin jo BJJ SM-kisoissa marraskuun lopulla, ja se sujui silloin niin hyvin, että tällä kertaa en jännittänyt painonvetoa ollenkaan. Noudatin vain hyväksi todettuja Jussi Riekin ohjeita (https://www.jussiriekki.fi/painonveto/). Aloin pudottaa painoa 83-84 kg:sta. Vesitankkauksen aloitin viikkoa ennen punnitusta ja hiilihydraatteja vähensin alkuviikosta ja jätin ne lähes kokonaan pois torstaina. Paino putosi punnitusta edeltävien neljän päivän aikana noin puoli kiloa per päivä. Punnituspäivänä kävin jumppaamassa hien pintaan, jolloin painoa lähti noin kilon.

Tässä vaiheessa, eli ennen viimeisen  kahden kilon saunomista, kävin Yle Turun radiohaastattelussa. Ääni meinasi nestevajeen takia mennä käheäksi, mutta muuten mielestäni sujui ihan hyvin. Ajatuskin toimi energia- ja nestevajeesta huolimatta ihan hyvin. Haastattelusta lähdin suoraan Aleksi Kainulaisen luokse saunomaan.

Saunominen oli helpompaa kuin odotin. Saunoin 5x15 min noin 5 min tauoilla. Paria viimeistä kierrosta lukuunottamatta painoa putosi noin 0,5 kg per 15 min. Ensimmäinen tunti oli itse asiassa aika miellyttävä, koska saunominen vei ajatukset pois nälästä ja janosta. Punnituksessa paino oli tasan 77,1 kg , joten en pudottanut yhtään ylimääräistä, vaikka kotipuntareiden tarkkuus onkin aina vähän kyseenalainen.

Tankkauskin sujui hyvin. Punnituksen jälkeen join tasaisesti koko illan ja söin mm. pastaa ja lihapullia sekä jogurttia. Vähän meni ähkyksikin ja ottelupäivän aamuna maha oli aika sekaisin. Maha kuitenkin rauhoittui aika pian ja ottelupäivän tankkaus sujui myös hyvin. Pelkäsin hetken, että mahani tulee olemaan ottelussa liian täynnä, mutta loppujen lopuksi syömiseni ajoittuivat täydellisesti ottelua varten. Kilpailupäivän aamuna paino oli 82 kg ja kehässä todennäköisesti noin 83 kg.

Itse ottelu

Lämmittely sujui ihan hyvin, mutta olo ei ollut ihan yhtä terävä kuin olisin halunnut. Ei nyt hidaskaan olo ollut, mutta olisin voinut olla terävämpikin. Niska ei enää vaivannut yhtään, mutta punnertaminen ei edelleenkään onnistunut.

Matsin alussa olisi ehkä pitänyt enemmän mittailla etäisyyttä, koska nyt en tuntunut koko matsissa oikein löytävän oikeaa etäisyyttä ja siksi lyöntini tuntuivat usein jäävän vajaiksi. En kuitenkaan halunnut antaa vastustajalleni tilaisuutta painostaa vaan halusin itse olla se, joka painostaa. Vastustaja lähti ottelun alussa odotetusti lyömään kovia pommeja takakädellään. Yksi niistä osui niskaan ja osuman johdosta kadotin vastustajani hetkeksi. Onneksi mitään pidempiaikaisia vaikutuksia siitä ei tullut. Muitakin kovia iskuja Haloselta tuli, mutta ei mitään mikä olisi suuremmin vaikuttanut ottelemiseeni.

Jo ensimmäisen erän alkupuolella vastustajani alkoi pyöritellä olkapäätään ja huomasin heti, että siinä on jotain vikaa. Vähän myöhemmin tuomari keskeytti ottelun hetkeksi ja kysyi Haloselta tämän kädestä. Tässä vaiheessa ajattelin, että toivottavasti tämä nyt ei tähän lopu, koska siihen mennessä olin vain ottanut pari pommia suojaukseen, enkä itse ollut tehnyt oikein mitään. Voitto loukkaantumisen takia ei tässä vaiheessa olisi ollut yhtään minkään arvoinen ja kaikki valmistautumiseen käytetty vaiva olisi tavallaan mennyt hukkaan. Onneksi ottelua jatkettiin. Halonen käytti loukkaantunutta kättään koko ajan vähemmän ja toisessa erässä hän ei tainnut lyödä sillä enää ollenkaan. Hän sanoi matsin aikana useamman kerran, että rintalihas repesi, joten tiesin koko ajan, mistä oli kyse. Käytin tietoa hyväkseni, ja pyrin esimerkiksi clinch-painissa lyömään vastustajaa kipeään rintalihakseen. (Huom. on vastustajan velvollisuus luovuttaa, jos ei pysty ottelemaan, eikä minulla ole velvollisuutta varoa, jos vastustajalla sattuu olemaan vamma.)

Ottelun aikana ottelu meni useamman kerran clinch-painiksi, jossa Halonen sai painettua minua häkkiä vasten. Yritin muutaman kerran kääntää tilanteen toisin päin, mutta tulin siihen tulokseen, että turha tuhlata energiaa kääntöyrityksiin. En halunnut painia käsiäni väsyksiin, koska sen jälkeen lyömisestä ei olisi tullut enää mitään. Vastustaja ei kuitenkaan saanut tehtyä mitään merkittävää siitä tilanteesta ja minä sain levätä. Halonen löi minua kylkeen, mutta ne eivät tuntuneet miltään, joten annoin hänen vapaasti väsyttää itseänsä. Tiesin myös, että hänen kätensä tulee menemään huonommaksi ja huonommaksi ottelun edetessä. Etenkin erätauko on paha paikka tuollaisissa tilanteissa.

Toisessa erässä ajattelin, että en ole päässyt pystyssä lyömään niin hyvin kuin olisin halunnut (en hahmottanut etäisyyttä tarpeeksi hyvin), joten parhaimmassakin tapauksessa olisi arpapeliä kummalle tuomarit tulisivat tuomitsemaan matsin. Saattoi jopa olla, että tuomarit antaisivat clinch-painien takia ottelun Haloselle. Päätin lähteä viemään ottelua mattoon, koska uskoin minulla olevan etu siellä (vaikka jäisin alle). Lisäksi jo ihan kokemuksen kannalta olisi hyvä saada matto-otteluakin mukaan tähän otteluun. Halosen etujalka oli selvästi tarjolla, joten uskalsin hyökätä sen kimppuun, vaikken oikein osaakaan vasureita shootata. Niskavamman takia en uskaltanut ennen matsia yhtään harjoitella vasurin jalkoihin menoa.

Shootattuani jalkaan kiinni, Halonen otti giljotiinin tiukkaan kiinni ja toinen käteni jäi jumiin hänen jalkojensa väliin. Kuristus oli aika tiukalla, mutta luovuttaminen ei tullut mieleenikään. Taju olisi saattanut jossain vaiheessa mennä, koska kaulavaltimoiden läpi virtaava veri ei päässyt täysin vapaasti virtaamaan. Ei se kuitenkaan tuntunut siltä, että taju olisi menossa. Kun sain taisteltua käteni vapaaksi, kuristuksesta ei ollut enää vaaraa. Saatuani lopulta päänikin pois kuristuksesta aloin lyödä guardista. En halunnut ottaa suurempia riskejä, koska lyöntini tuntuivat osuvan hyvin ja uskoin sen riittävän voittoon. Lähempänä loppua olisin saattanut lähteä riskillä hakemaan jotain jalkalukkoa tai muuta lopetusta, mutta vastustajan kulma ehti heittää pyyhkeen kehään ennen sitä. Ottelu loppui noin minuuttia ennen toisen erän loppua.

Näin jälkeenpäin arvioiden olisin voinut lähteä aikaisemmin viemään ottelua mattoon. Se ei oikeastaan tullut edes mieleen ennen sitä tilannetta, jossa päädyin lähtemään jalkoihin. Olin ennen matsia asennoitunut, että joko me otetaan pystyä tai sitten Halonen lähtee hakemaan maahanvientiä. Toisaalta oli ihan hyvä ottaa suhteellisen paljon pystyä, koska treeneissä ei voi otella samalla tavalla kuin oikeassa ottelussa. "Lukkopainimalla" hankittu voitto ei olisi ollut kokemuksena yhtä hyvä kuin tällainen "aito" vapaaottelumatsi, jossa oli vähän kaikkea.

Tärkeinpänä tästä matsista oppimanani asiana pidän sitä, että tiedän nyt pystyväni pitämään pääni kylmänä vaikka vastustaja osuukin kovilla pommeillaan (tosin ainakin pahin osui niskaan). Ennakolta epäilin, että saatan mennä hieman paniikkin tai alkaa arastella liikaa. Kuntokin kesti paljon paremmin kuin pelkäsin. Etäisyydenhallinta sujui huonommin kuin normaalisti. Lyöminen meni yliyrittämiseksi. Hieno kokemus joka tapauksessa. Selvisin myös hyvin vähillä vammoilla ottelusta. Kasvoissa ei ole jälkeäkään. Korvassa ja leuan alla on pienet mustelmat ja vasemman jalan Halonen potki jäykäksi. Ei siis mitään vakavaa.

Milloin seuraava matsi?

Kuinkakohan monta kertaa jouduin illan aikana vastaamaan tuohon. Vastaus oli kaikille sama: Ei koskaan! Vastaus oli minulle selvä jo ennen matsia.  Itse matsi ei siis millään tavalla vaikuttanut päätökseeni tai vastaukseeni. Vapaaottelussa kisaaminen vaatii enemmän aikaa ja energiaa kuin minä olen valmis siihen panostamaan. Kisaaminen vei myös paljon treeni-ilosta pois, kun oli pakko treenata lajia erinäisistä vaivoista huolimatta, eikä voinut treenata "vaivojen ympärillä" niinkuin normaalisti teen. Muutenkin valmentaminen ja muiden kisaajien auttaminen on enemmän mun juttu kuin kisaaminen. Lukkopainissa tulen toki kilpailemaan jatkossakin.